Pelko kuristaa kurkkua kalpeilla käsillään (nekin ovat laihat), tuntuu että tukehdun omiin ajatuksiini. Ei, minä en halua nukkua vaikka olen lyhistyä väsymyksestä. Lukemattomia valvottuja tunteja auringonnousuun asti, jotka kaikki näkyvät silmien alla. En voi, jos nukun, pelko ja pimeys (jota auringonvalo ei karkoita koskaan) tappavat minut yhdessä. Ne hiipivät sängyn alle, hivuttautuvat hiljaa ylle, raapivat ihon ja luut rikki kun yritän huutaa. Liian monta kaloria liikaa, liian monta numeroa liikaa.
Ääntä ei lähde. Olenko minä ihminen vai pelkkä kuori?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti